Matalan kynnyksen mielenterveys palveluita lisättävä ja olemassa olevia palveluita kehitettävä kohtaamaan nuoret heidän normaaleisssa ympäristöissä.
Opiskelijoiden terveyskeskuslääkärin vastaanotot tulisi saada maksuttomiksi. Terapiatakuu saatava valtakunnalliseksi.
Kirjoituksiani...
Rohkeutta olla reilun työelämän puolella
Suomen työllisyysaste on kohonnut Marinin hallituksen aikana ennätyslukemiin. Ensi vaalikaudella työtä on jatkettava ja edettävä kohti 80 prosentin työllisyysastetta.
Vauva- ja lapsiperheköyhyyttä vähennettävä
Suomella on pitkä köyhyyshistoria, joka heijastelee yhä häpeän tunnetta aiheen ympärillä. Vähävaraisuus on kokemuksellista myös tunteiden tasolla. Köyhyydestä johtuva eriarvoistuminen on edelleen yksi aikamme vaikeimmista ongelmista. Suomessa on noin 120 000 pienituloisessa perheessä ja syrjäytymisriskissä elävää lasta. Rahanpuute rajoittaa heidän...
TKI rahoitus on nostettava 4 %
Julkisesti tuetun TKI-rahoituksen ja alueellisen innovaatiokapasiteetin välillä on selkeä positiivinen yhteys. Suomi on aiemmin ollut tutkimusrahoituksen kärkimaita maailmassa, mutta asemamme on sittemmin surkastunut.
Samapalkkaisuutta tulee vahvistaa lainsäädännön avulla ja sen tulee näkyä valtiovallan toimenpiteissä, hallitusohjelmassa ja budjetoinnissa seuraavalla hallituskaudella.
Viime vuosina työllisyys on kehittynyt Suomessa varsin suotuisasti. Suomen työllisyysaste on ennätyksellisen korkealla. Olemme saavuttaneet Marinin hallituksen asettaman kunnianhimoisen tavoitteen 75 prosentin työllisyydestä. Tällä hetkellä Suomessa on 100 000 työllistä enemmän kuin hallituskauden alussa. Samaan aikaan pula osaavasta työvoimasta on...
Kaunis Saaristomeremme on sairas
Kaunis Saaristomeremme on sairas.
Tiedämme, että suurin osa velasta on otettu niin korona pandemian kuin energiakriisin vuoksi. Meillä on pandemian jäljiltä niin hoito- kuin osaamisvelkaa, jotka kasvattavat tulevaisuuden menoja ja pienentävät kasvua, jos niitä ei hoideta nyt. On vastuullista politiikkaa keskustella velkaantumisesta ja pohtia aidosti keinoja velkaantumisen...
Olen koko kätilötyöni uran ajan seurannut, miten hoitohenkilöstön työnkuvaan lisätty yhä enemmän uusia tehtävänkuvia, kun samaan aikaan työn vaativuus on lisääntynyt ja muuttunut yhä kuormittavammaksi. Työ on kuormittavaa, kun vierestä puuttuu tekijöitä.
Vuonna 2019 sosialidemokraatit halusimme aloittaa muutoksen. SDP:n viesti oli ja on edelleen, että huomenna on paremmin kuin tänään. Haemme luottamusta näissä vaaleissa neljälle uudelle vuodelle.
UUSIMMAT KIRJOITUKSET NIINAN ALUEVAALIBLOGISSA
Lue uutuuksista ensimmäisten joukossa!
Liedon nuorisovaltuuston aloitetta puhe- ja läsnäolo oikeudesta käsiteltiin tänään valtuustossa. Yksi monitahoisin keskustelu käytiin tämän aloitteen tiimoilta. Keskustelun jälkeen herää tunne, ettei puhe- ja läsnäolo-oikeuden merkitystä ole välttämättä ymmärretty täysin. Osallisuus on pohjimmiltaan yhdenvertaisuuskysymys.
Sdp:n ja vasemmistoliiton valtuustoryhmän ajatuksia Liedon vuoden 2022 tilinpäätöskertomuksesta.
Vuoden 2022 tilinpäätös on nyt kirjoissa ja kansissa. Se kertoo meille jo mennyttä tarinaa. Kokonaisuutena vuosi 2022 oli varsin vaikea, vaikka talouden näkökulmasta vuosi 2022 onnistui huomattavasti ennakoitua paremmin. Yksittäinen hyvä vuosi ei vielä anna syytä suureen juhlaan.
Ajatuksia hallitusneuvotteluista
Suomalainen hyvinvointivaltio on monesta suunnasta katsottuna maailman parhaita maita elää. Siitä huolimatta kaikilla ei mene hyvin. Meidän tulisi entisestään vahvistaa yhteiskunnan turvaverkkoa, ei romuttaa. Hallitusneuvotteluihin liittyy monta kysymystä, joihin hallitusohjelma valmistuessaan vastaisi.