Joulukalenteri Luukku 13

14.12.2022
Joulukalenterin luukku jäi aamulla julkaisematta ja yllättäen monien sairaslomien vuoksi lupauduin jäämään töihin pitkään päivään.

 

"Ole joulun tähti ja osallistu keräykseen, joulupuun alle voi tuoda paketin kuka tahansa!
Jokainen lapsi on joululahjansa ansainnut, ja jokainen lahjoitettu lahja tuo joulumielen jollekin lapselle!"


Tänään on hyvä päivä haastaa kaikki vielä mukaan osallistumaan perinteiseen hyvänmielen joulukeräykseen, jossa kerätään joululahjoja eriarvoisessa asemassa oleville lapsille ja nuorille.
Joulupuu hyväntekeväisyystempauksella kerätään lahjoja lastensuojelun ja erityisen tuen piirissä oleville lapsille, joilla voi olla rajallinen mahdollisuus saada joululahjoja. 


Lahjat jaetaan perille saajilleen luotettavien tahojen, kuten kaupungin sosiaalihuollon kautta. Lahjat menevät suoraan perheille ja lapsille sosiaalihuollon kautta ilman välikäsiä tai kuluja.
Osallistu sinäkin ja tee hyvän mielenteko ja haasta vaikka työporukka yhdessä tekemään hyvää. Jokainen lapsi ja nuori on lahjan arvoinen. 


Olen vuosia työyhteisössä Tyks perheiden ja vastasyntyneiden osastolla järjestänyt yhteisen joukulahjakeräyksen vähävaraisten perheiden lapsille, syksyisin olemme keränneet ekaluokkalaisille reppuja. Suuri Kiitos jokaiselle kollegalle, joka vuosien aikana on osallistunut tähän omalla panoksellaan. Tänä vuonna, jos koskaan lapsiperheköyhyys on lisääntynyt ja lahjojen tarvitsijoiden määrän hurjasti lisääntynyt, joten on tärkeää osoittaa tukemme lapsille ja nuorille.


Lisää tietoa keräyksestä :https://joulupuu.org