Joulukalenteri Luukku 17
17.12.2022

Nuorten ahdistuneisuus ja masennusdiagnoosit ovat lisääntyneet huolestuttavasti viime vuosina. Hoitovaje on korona-aikana kasvanut ja moni nuori jäänyt yksin. Meillä ei ole varaa päästää yhtään lasta ja nuorta putoamaan kelkasta hoitamattoman masennuksen ja sen kerrannaisvaikutusten vuoksi.
Monesta nuoresta tuntuu, että ahdistaa niin paljon, ettei haluaisi enää olla. Näiden raskaiden tunteiden kanssa liian moni nuori jää yhä yksin. Ei ole poikkeuksellista, että kun viimeisillä voimillaan raahautuu päivystykseen, ohjataan kotiin ja palaamaan avun piiriin takaisin, jos vointi pahenee. Tällöin voi olla liian myöhäistä.
Olisi hyvä varmistaa, että walk-in keskusteluapua sote-ammattilaisen kanssa on saatavilla viimeistään seuraavana päivänä, myös ilman ajanvarausta. Jalkautuvia menetelmiä olisi hyvä käyttää nykyistä enemmän avun ajoissa saamiseksi, ettei kukaan unohdu masentuneena yksin kotiinsa. Myös lyhytterapeuttisia käyntejä tulisi olla tarpeen mukaan tarjolla mielenterveyttä vahvistamaan.
Pidempiin terapioihin on vaikea päästä ja olisi järkevää tukea tarpeenmukaiseen hoitoon pääsemisessä riittävästi.
Akuuttiavun saaminen ei saa jäädä kiinni nuoren kotipaikkakunnasta tai hyvinvointialueesta. Siksi tarvitaan valtakunnallisia toimintamalleja.